sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Taulukollaasi makuuhuoneeseen


Makuuhuoneessamme minua ahtauden lisäksi on ahdistaneet tyhjät seinät. Vuoden aikana, jonka olemme tässä nykyisessä asunnossa asuneet olen ajoittain pyöritellyt päässä ajatuksia isosta taulusta, sängynpäädystä ja ties mistä. Netissä surffaillessani olen kuitenkin törmännyt taulukollaaseihin, jotka jäivät kummittelemaan päähäni.

Kiertelin eri kauppoja ja taulukehysten hintoja katsellessa ehdin vaipua epätoivoon - mitään halpoja kun taulukehykset eivät ole. Olin unohtanut idean jo kokonaan kunnes kirpparilla käteeni osui kehys, jonka hinta oli huimat 20 senttiä! Siitä innostuen kiersin muutaman kirppiksen lisää ja lopputuloksena minulla oli yhteensä 9 taulukehystä, joiden yhteishinta oli vähän päälle 7 euroa - sopii siis myös opiskelijan kukkarolle. 

Päänvaivaa aiheuttivat myös kehyksiin tulostettavat kuvat. Vaihtoehtoina minulla oli erilaisia tekstejä, itse ottamiani kuvia sekä netistä koneelleni tallentamia inspiraatiokuvia eli siis melkoinen sekametelisoppa. Kokonaisuuden säilyttämiseksi päädyin netistä tulostettuihin hempeisiin kuviin ja lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.
  


Eivätkä ne ongelmat ihan vielä tähänkään loppuneet :D Seuraavana hommana oli alkaa halkomaan hiuksia sen suhteen, miten taulut seinälle kiinnittää. Asumme siis vuokra-asunnossa ja 9 naulan naulaaminen betoniseinään ei kuulostanut kovin hyvältä ratkaisulta varsinkaan kun kaikkien taulujen takana ei ollut edes ripustuskoukkua. Lisäksi myös sinitarralla kiinnittäminen tyrmättiin hetken pohtimisen jälkeen.
Onnekseni löysin Tokmannilta paksua kaksipuoleista teippiä, jolla lopulta sain taulut tällättyä seinälle. 

Tämän taulukollaasin yhteishinnaksi tuli siis noin 12 euroa ottaen huomioon kehysten hinnat, värikuvien tulostamisen kirjastossa sekä parin euron hintaisen teippipakkauksen. Ei paha :)


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Farkuista shortseiksi


Näitä farkuista leikeltyjä shortseja on vilissyt viime aikoina useammassakin blogissa, mutta kun kerta muutkin niin minäkin sitten. Tajusin tosiaan ensimmäisten helteiden aikaan, että kaikki shortsini ovat vanhempieni luona, joten sain hyvän syyn tuhota yhdet farkuistani. Nämä olivat muutaman vuoden vanhat ja polvesta revenneet eli juuri passelit tämmöseen värkkäilyyn. 




Leikkasin tosiaan farkuista  rohkealla kädellä lahkeet irti. Pelastusarmeijan kirpputorilta löysin pitsiliinan, joka pääsi tuhottavaksi. Tuota pitsiä jäi aika paljon, joten se saattaa vilahdella täällä blogissa vielä myöhemminkin. Pitsit ompelin käsin farkkuihin kiinni reunoista ja muutamia pistoja tein myös pitsikuvioiden keskelle, jotta ne pysyisivät paremmin kiinni.  Lopuksi vielä käänsin lahkeet sisäänpäin ja ompelin saumat.

Itse olen näihin palavasti rakastunut ja nämä ovatkin tänä kesänä jo moneen otteeseen eksyneet päälle!



Heippa!

Tätä blogia kirjoittelee parikymppinen diy- juttuihin hurahtanut naisen alku. Pitkään blogeja lukeneena päässä oli jo jonkin aikaa ollut ajatus oman kirjoittamisesta, mutta hetki siihen meni ennen kuin uskalsin asialle jotain oikeasti tehdä. 

Täällä minulla on tarkoituksena kirjoitella erilaisista tuunausprojekteista liittyen lähinnä vaatteisiin ja sisustusjuttuihin. Lisäksi täällä tulee todennäköisesti vilisemään jonkin verran reseptejä ja erilaisia askarteluideoita. 

Katsotaan siis mitä tästä tulee vai tuleeko mitään!