keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lehtikotelo muropaketista


Hei!

Seuraavaksi laitan vähän ohjetta lehtikoteloon, joka valmistui tänään aamupäivällä. 


Jokunen aika sitten törmäsin netissä muropaketista tehtyyn lehtikoteloon. Innostuin ideasta ja seuraavalla kauppareissulla päädyinkin ostamaan muroja. Normaalisti muroja ei tule juurikaan syötyä, joten meni hetki ennen kuin tämä saatiin tyhjennettyä. 


Piirsin ensin murolaatikkoon tussilla ääriviivat, joita pitkin leikkasin laatikon haluamani muotoiseksi. Päätin päällystää laatikon raidallisella tapetilla, jota aiemmin käytin inspiration boardissa täällä. Tapetti oli päällystämiseen sopivan jämäkkää eivätkä muropaketin vahvat värit näy tapetista läpi sen paksuuden vuoksi.
Seuraavaksi piirsin muropaketin kaavat tapetille, leikkasin ne irti ja liimasin muropakettiin.


Saadakseni leikatut reunat näyttämään siistimmältä liimasin niihin vielä ohuet tapettisuikaleet. Lopuksi piirsin valkoiselle paperille tuon kyljessä näkyvän "nimilapun" ja tein yksityiskohdat mustalla tussilla. 

Lehtikotelon ollessa valmis laitoin sen tyytyväisenä työpöydälle ja hain lehtiä huomatakseni etteivät lehdet mahdu siihen :D Onneksi hätä ei ole tämän näköinen: kotelo toimii hyvänä säilytyspaikkana kalentereille, laskuille ja muulle härpäkkeelle :)


4 kommenttia:

  1. Toihan on hyvä idea! Varsinkin nyt kun koulutkin on alkamassa :) itselläkään ei kyllä pahemmin tuu muropaketteja osteltua.. ehkä tätä vois toteuttaa jostain pienemmästäkin paketista, esim. myslipaketista. Se on sitten toinen juttu mitä siinä säilyttäis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ainakin meillä on kaapissa myös sen kokoinen kaurahiutalepaketti, mistä tällaisen saisi väännettyä :) Mielikuvitushan näissä on vain rajana!

      Poista
  2. Minä olen tehnyt lehtikoteloita isommista pyykinpesujauhepaketeista, ovat tukevia ja niihin mahtuu Aku Ankat hyvin :-) Ja päällystinkin kotelot Aku-sarjiksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuohan onkin mukava idea, laitanpa korvan taakse! Kiitos vinkistä :)

      Poista