lauantai 18. tammikuuta 2014

Itse tehty irtokaulus


Muutamana iltana tällä viikolla olen puuhastellut irtokauluksen parissa. Onko tällaisen nimi muuten ylipäätään edes irtokaulus? Noh oli mikä oli, mutta täytyy kyllä myöntää, että tätä tehdessä hermot meni useampaan otteeseen! Laitan tähän kauluksen teko-ohjeet joiden mukaan en itse kaulusta/korua aivan tehnyt, mutta joiden mukaan tekeminen on kaikkein yksinkertaisinta. Älkää siis tehkö miten minä teen vaan miten minä sanon! :D



Kauluksen tekemiseen tarvitset satiininauhaa, sakset, nuppineuloja, neulan ja lankaa, helmiä sekä huopaa ja satiinia. 

Ohjeet kauluksen/korun tekoon

1. Piirrä paperille kaava kauluksesta ja leikkaa kaavan mukaan satiinista yksi kaulus sekä huovasta kaksi kauluksen muotoista palaa. 
2. Ompele ensin satiini sekä yksi pala huopaa yhteen. Ompelukonetta kannattaa käyttää, mikäli sellainen löytyy. Itselläni ei sitä nyt ollut käytössä, joten ajattelin siistiä kauluksen reunat myöhemmin koneella. 
3. Seuraavaksi voit alkaa suunnittelemaan millaisia helmiä, strasseja tai muita koristeita kaulukseen haluat. 
4. Lähde ompelemaan helmiä kaulukseen. Itse toin neulan kauluksen takapuolelta oikealle puolelle, pujotin lankaan aina yhden rivillisen helmiä ja lopuksi vein neulan taas takapuolelle. Jotta helmet saa pysymään kauluksessa tukevasti, kannattaa tuoda neula oikealle puolelle, koukata helmirivin yli ja viedä neula takaisin takapuolelle. Olikohan tarpeeksi epäselvästi selitetty?
5. Kun helmirivit ovat valmiit, voit lisätä tyhjempiin kohtiin vielä yksittäisiä helmiä. 
6. Jotta kauluksen takapuolesta tulee siistin näköinen, ommellaan vielä taakse kauluksen muotoinen pala huopaa. Tässä vaiheessa lisätään myös niskan taakse solmittavat nauhat, jotka yksinkertaisesti ommellaan vain huopapalasten väliin




Omassa kauluksessani reunat vaativat vielä siistimistä, mutta muuten olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Kaulus näyttää kivalta varsinkin mustan paidan kanssa ja tuo simppeliin asuun mukavan piristyksen. Käyttämäni helmet ovat kaikki peräisin vanhoista kaula- ja rannekoruista, joten tälle kaulurille ei hintaakaan muutamaa euroa enempää tule.  Seuraavaksi ajattelin kokeilla vähän yksinkertaisempaa kimaltelevasta kankaasta tehtyä versiota :)




Mikäli jokin työvaihe jäi epäselväksi, voi tarkempia ohjeita kysellä kommenteissa! :)

4 kommenttia: