torstai 9. tammikuuta 2014

Romanttinen nutturakampaus


Erilaiset kampausohjeet ovat olleet kävijätilastojen mukaan täällä blogissa aika suosittuja. Tässä alapuolella ohjeet yhdenlaiseen versioon nutturakampauksesta. 




1. Kiharra hiukset aluksi. Kampauksen voi tehdä myös suoraan tukkaan, mutta kiharrettuihin hiuksiin tekeminen onnistuu paljon helpommin.
2. Jaa hiukset viiteen osioon. Niskan voi jättää auki. 
3. Ota osio niskahiuksia ja pyöritä ne kahden sormen ympärille ja kiinnitä lopuksi pinnillä. Tee samoin myös lopuille auki oleville hiuksille. 
4. Päästä seuraava kerros hiuksista vapaaksi. 
5. Tee nyt auki oleville samoin kuin niskahiuksille aiemmin: pyöritä sormien ympärille rullaksi ja kiinnitä pinnillä. 
6. Päästä seuraava osio vapaaksi ja kiinnitä hiukset aluksi pinnillä kampauksen tyveen. 
7. Pyörittele myös näistä hiuksista rullia ja kiinnitä lopuksi pinneillä. 
8. Avaa kiinni olleet sivuhiukset toiselta puoleltaja vie ne kampauksen vastakkaiselle puolelle. Kiinnitä pinnillä ja pyöritä jälleen rullaksi. Tee samoin myös toisen puolen kiinni oleville sivuhiuksille. 
9. Valmiiseen kampaukseen voi lisätä esimerkiksi kukkia tai muita hiuskoristeita. 
10. Valmis kampaus!

Kampausta on lopuksi helppo korjailla pinnien avulla, mikäli osa hiuksista sojottaa hassusti :)


2 kommenttia:

  1. Todella kiva blogi! Etsin syntymäpäiväkorttia lapselle ja täältä tuliki niin kiva idea tuosta 3D kortista ja samalla eksyin eka kertaa tähän blogiin. Ihastuin niin paljon, ja tuolla ylhäällä noi kategoriat on huippujuttu että oot lajitellu postaukset nuihin, löytyy todella helposti jos jotain tiettyä hakee! Tosi siisti blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tervetuloa mukaan seurailemaan! Tällaisten ihanien kommenttien takia tämän blogin parissa jaksaakin värkätä, vaikka välillä tuntuisi ettei muilta arjen kiireiltä oikein ehtisikään :)

      Poista